Eija ja Teemu Nurmela valittiin vuoden maaseutuyrittäjiksi Ranualla

Ranuan vuoden 2021 maaseutuyrittäjiksi on valittu luomu ylämaankarjan kasvattajat Eija ja Teemu Nurmela.

Nurmelat asuvat poikansa Aapon kanssa Ranuan Putkivaarassa. Tila on siirtynyt Teemulle sukupolvenvaihdoksella hänen vanhemmiltaan vuonna 2008. Teemun vanhemmilla oli ollut aiemmin maidontuotantoa ja lihanautojen kasvatusta, poroja sekä metsätaloutta. Teemulla puolestaan oli aloitusvaiheessa pieni porokarja sekä metsätaloutta. Eijan vanhemmilla on ollut lammas- ja lihanautatila Simojokivarressa. Eija ja Teemu ovat siis molemmat ovat kasvaneet maalla ja saaneet kokemusta maatilan töistä sekä tuotannosta jo lapsena. Molemmilla yrittäjillä on myös työkokemusta tilanpidon ulkopuolelta.

Nurmelat aloittivat tilalla uudelleen karjan kasvatuksen vuonna 2012 hankittuaan ylämaankarjaa. Keskitalon ylämaannaudat - lempinimeltään haikut - ovat ympäri vuoden ulkona kasvatettua, luonnonmukaisesti tuotetulla rehulla ja laitumella ruokittua karjaa. Liha myydään tilamyyntinä ja myytäviä tuotteita eli lihaa ja lihajalosteita on yli 50.

Tuotekehittelyä tehdään jatkuvasti ja uusia ideoita testataan mielellään esimerkiksi asiakkaiden taholta saatujen vinkkien kautta. Nurmelat markkinoivat tuotteitaan pääasiallisesti Facebookissa, mutta tuotteita saa myös tilalta.fi -verkkokaupasta.

 Eija ja ja Teemu luovat positiivista kuvaa maataloudesta käyttäen mm. eläinten kuvia ja kertomuksia markkinoinnissaan. Molemmat yrittäjät kouluttautuvat aina tarvittaessa, hankkivat tietoa ja ovat aktiivisesti mukana eri toiminnoissa. Karjankasvatuksen lisäksi metsätalous ja polttopuukauppa ovat kantava voimavara tilalla.

Ranuan vuoden 2021 maatalousyrittäjä palkittiin 8.12.2021. Kuvassa vasemmalta: maatalousyrittäjät Teemu ja Eija Nurmela, MTK Ranuan puheenjohtaja Osmo Saukko, Ranuan maaseutuasiamies Tarja Väärälä ja Tervolan yhteistoiminta-alueen maaseutupäällikkö Tanja Häyrynen.

Teksti ja kuva: Sirkku Kianto

Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Edellinen
Edellinen

Palkittu brittibloggaaja ihasteli Ranuaa: ”Täällä on aivan maagista”

Seuraava
Seuraava

Ranuan naisyrittäjien kokoontumisessa muistettiin taas vertaistuen merkitys