Cafe & Bistro Bubo haluaa laajentaa ja rakentaa leipomon

Ravintola-ala on ollut melkoisessa kurimuksessa viime vuodet. Ensin iski korona, ja kun ala alkoi toipua siitä, tuli Venäjän hyökkäys, energiakriisi ja hintojen nousu.

Tästä huolimatta Ranuan eläinpuistolla toimivalla Cafe & Bistro Bubo menee hyvin. Ravintola avattiin keskellä korona-aikaa, tammikuussa 2021. Ennen sitä toimi aikaisemmin Cafe White Swan, jonka yrittäjä lopetti ja Ranuan Seudun Matkailu Oy otti toiminnan haltuunsa.

Jari Björkbacka päätti ostaa kahvilan seinien sisällä olevan omaisuuden matkailuyhtiöltä.

Olen suurimman osan työelämästäni ollut eläinpuiston alueella töissä eli alue on tosi tuttu. On kuin kotiin tulisi. Eläinpuiston alue on huutanut tällaista paikkaa aina, josta saa lounasta, grilliruokaa ja salaatteja eli nopeaa syötävä paikan päällä nautittavaksi ja mukaan otettavaksi, Jari kertoo.

Jarin yritystoiminta alkoi Rovaniemeltä vuonna 2016, kun hän jatkoi isänsä leipomon pitämistä. Sieltä tulee yrityksen nimi Paavalniemen Konditoria & Catering Oy. Puoliso Eija Björkbacka tuli yritykseen mukaan vuonna 2018. Ranualla he pyörittivät vähän aikaa Ilveslinnan ravintolatoimintaa toisen yrittäjäpariskunnan kanssa vähän ennen korona-aikaa, mutta siirtyivät sen jälkeen Rovaniemelle. Kunnes tuli aika palata Ranualle avaamaan kahvila-ravintola Bubo.

Jari on tehnyt koko työuransa kokin töitä. Eija on ollut aiemmin asiakaspalvelutöissä Ranuan ja Rovaniemen Nordeassa, Hillamarketissa sekä hoitoalalla Rovaniemellä.

Eija ja Jari Björkbacka ovat tehneet Cafe&Bistro Bubosta erittäin suositun lounaspaikan.

Myyntiennätykset rikottiin kesällä

Nyt Bubo on pariskunnan päätyö ja Rovaniemen leipomo on jäänyt sivummalle. Bubossa on yrittäjien lisäksi töissä kaksi vakituista työntekijää ja kiireaikoina tekijöitä on luonnollisesti enemmän.

Yrittäjät kertovat, että Bubossa panostetaan palveluun.

Tällä alalla palvelu on semmoinen juttu, millä myydään. Ollaan jopa muualta valmiita tinkimään, jotta palvelu pelaa. Eija on syntynyt asiakaspalvelijaksi. On ilo kuunnella, miten hän juttelee asiakkaiden kanssa, Jari kehuu.

Pyritään siihen, että asiakas tykkää käydä meillä. Myös ruokien esille laittoon on meillä panostettu. Ruuan voi sössiä kerran, mutta huonon palvelun muistaa pitkään, Eija lisää.

Päättyvä kesä 2023 on ollut Bubossa todella hieno.

Asiakkaita on riittänyt hyvin ja myynti on ollut rikkonut ennätykset, Eija ja Jari iloitsevat.

Esimerkiksi kesäkuussa Bubossa paistettiin yli 4000 pizzaa eli enemmän kuin yksi pizza jokaista ranualaista kohti.

Toisaalta kulut ovat nousseet reippaasti. Hinnankorotuspaineet ovat kovat, mutta toistaiseksi hintoja ei ole nostettu. Bubo on erittäin suosittu lounaspaikka Ranualla paitsi turistien myös paikallisten parissa.

Ranualaisilla on oma, edullisempi lounaan hinta. Haluamme pitää sen alhaisempana, koska palvelemme myös paikallisia, ei vain matkailijoita, Eija sanoo.

Kesäkuussa Bubossa paistettiin yli 4000 pizzaa.

Hillaviiniyrityksen tilat kiinnostavat

Myös tuleva talvi näyttää lupaavalta.

Tuleva talvi näyttää hyvältä ja ennakkovarauksiakin on jo tehty. Kasvua on siis tiedossa. Näyttää siltä, että ensi talvena päästään matkailussa koronaa edeltäviin aikoihin, Jari kertoo.

Yrittäjät suunnittelevat Bubon laajentamista. Toiveena on saada käyttöön entisen hillaviiniyrityksen tilat Murrr Murrr linnassa.

Tarkoituksena on siirtää leipomotoiminta Rovaniemeltä Ranualle. Samalla saisimme lisää asiakaspaikkoja, joista on kova pula etenkin lounasaikaan, Jari sanoo.

Tällä hetkellä Bubossa on 60 asiakaspaikkaa. Yrittäjien mukaan paikkoja tarvittaisiin vähintään sata.

Meillä on tosi vähän säilytystilaa, se on suurin ongelma. Vaikka meille tulee viikoittain yli tuhannen kilon kuorma tukusta, tuomme itse joka päivä 300-400 kiloa lisää, Eija lisää.

Bubon käyttämä poroa tulee Ranualta, muut lihat ja raaka-aineet pyritään hankkimaan kotimaasta.

Yrittäjät eivät vielä osaa sanoa, milloin laajennustöihin voitaisiin päästä. Kyseessä on vuokratila, jonka omistaa Ranuan Infra Oy. Laajennus toisi yrittäjien mukaan ainakin kaksi uutta työpaikkaa.

Lounasaikaan ravintolassa on yleensä täyttä.

Taksi palveluvalikoimaan?

Vaikka tähän asti Buboon on saatu hyvin työntekijöitä, uusien löytäminen voi olla ongelmallista.

Osa ravintola-alan tekijöistä on vaihtanut alaa kokonaan. Yksi tuttu kokki, jolla on 25 vuoden kokemus, rakentaa nykyään siltoja. Tosi moni on tehnyt vastaavaa. Takana on muutaman vuoden epävarmuus, jonka varaan on hankala rakentaa mitään, Jari pohtii.

Myös yrityksen palveluvalikoimaa aiotaan laajentaa. Jarilla on nykyään taksinkuljettajan tutkinto.

Jos saisi auton ja osa-aikaisen kuljettajan töihin, voisimme ajaa taksia talven matkailusesonkina ja viikonloppuina. Taksitolpan paikkaa on jo katsottu.

Yrittäjät asuvat nykyään Rovaniemellä, mutta he ovat asuneet aiemmin kahdeksan vuotta Ranualla.

Meillä on asuntovaunu karavaanialueella, jossa voi käydä nukkumassa eikä tarvitse joka päivä ajaa Rovaniemelle, Eija sanoo.

Eijalla ja Jarilla on toiveissa laajennus ja palveluvalikoiman kasvattaminen.
Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Edellinen
Edellinen

Kaivostien rakentaminen on alkanut kaivosalueelta

Seuraava
Seuraava

Ranuan biokaasulaitos maksaisi runsaat kolme miljoonaa euroa – tuotanto voisi alkaa jo 2025