Ranualla rakennettuja metsäkoneita viedään jo kahdeksaan maahan

Ranuan Kolomaan teollisuusalueella seisovassa hallissa rakennetaan pieniä metsäkoneita. Suurin osa koneista menee ulkomaille.

- Koneita on myyty kahdeksaan maahan. Eniten menee Baltian maihin eli Liettuaan, Latviaan ja Viroon. Alpeillakin näitä on käytössä. Kauimmaisin vientimaa on Japani, Jarcrac Finland Oy:n yrittäjä Jari Konttila kertoo.

Konttilan mukaan noin 70-80 prosenttia koneista myydään ulkomaille.

- Meidän koneet ovat toimivia huonoissa olosuhteissa. Hintakin on jonkin verran edullisempi kuin saman kokoluokan kilpailijoilla.

Yrittäjä kertoo, että koneet myydään etukäteen ja sitten rakennetaan asiakkaiden toiveiden mukaisiksi.

Ranualaisia metsäkoneita on myyty myös lähialueelle, esimerkiksi Rovaniemelle, Kolariin, Tornioon ja Sodankylään. Osa koneiden komponenteista tulee kotimaasta, lähimmät Keminmaasta ja Torniosta.

Jari Konttila ja vielä valmistumisvaiheessa oleva Jarcrac Kolomaan hallilla.

Kaikki alkoi Kelankylästä

Ensimmäisen koneen Konttila rakensi oman kodin autotallissa Kelankylässä vuonna 1998.

- En oikein tiedä, mistä idea omaan metsäkoneeseen tuli. Olen aina tykännyt rakennella kaikenlaista.

Konttila on koulutukseltaan talonrakentaja ja hän on tehnyt muun muassa puusepän hommia. Oman metsäkoneen kehittely ei ollut helppoa eikä halpaa.

- Se lähtee ihan tyhjästä. Alku oli kädestä suuhun -hommaa. Ensimmäisistä 10-20 koneesta ei saanut rahaa kunnolla edes tarvikkeisiin. Onneksi emäntä on oikeissa töissä, se on auttanut yrittämisessä, Konttila vitsailee.

Konttila perusti oman yrityksen vuonna 2010. Pian koneet alkoivat mennä kaupaksi ja Kelankylän 50 neliömetrin tilat kävivät liian pieniksi. Konttila vuokrasi hallin Kolomaan alueelta.

- Tulin vuokralle vuonna 2017 ja aika pian ostin hallin. Hallia laajennettiin vuonna 2018.

Laajennus mielessä

Tällä hetkellä noin 1000 neliömetrin kokoisessa hallissa on töissä viisi työntekijää. Monen työnantajan kertomasta työvoimapulasta Konttila ei ole kärsinyt.

- Työntekijöitä on löytynyt vielä kohtalaisesti. Redun kautta heitä on onneksi mahdollisuus kouluttaa.

Tänä vuonna Jarcracin koneita valmistuu 15. Ensi vuonna tavoite on rakentaa 20-30 konetta.

Yrittäjällä on laajennushaluja ja vieressä onkin vapaa tontti sitä varten. Tarkoitus on saada lisättyä myyntiä kotimaassa.

Jarcracin koneita käytetään myös muissa kuin metsätöissä, esimerkiksi latujen tekemisessä ja sähkölinjojen rakentamisessa. Konttila uskoo, että pienillä koneilla on entistä enemmän menekkiä tulevaisuudessa.

- Kysyntä kasvaa, kun ympäristökysymyksistä tulee entistä tärkeämpiä. Nyt jo näkee, että alkutalvena metsiin ei tule kunnollisia pohjia eikä isoilla koneilla saa tehtyä siistiä jälkeä.

Jarcrac Magnapro työmaalla.

Teksti: Perttu Ruokangas

Kuvat: Perttu Ruokangas & Jarcrac Forest Finland

Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Edellinen
Edellinen

Pula varaosista iskee konekauppaan – Tarvikekeskus rakentaa silti liikkeet Ouluun ja Kokkolaan

Seuraava
Seuraava

Kunnanjohtaja Tuomas Aikkila haastattelussa - katso video