Yrittäjät Ranuasta: kunnan elinkeinopolitiikka on aiempaa parempaa

Ranuan kunnan elinkeinopolitiikka on parantunut kahden vuoden takaisesta. Tämä käy ilmi ranualaisten yrittäjien vastauksista, jotka on annettu Suomen Yrittäjien kuntabarometriin.

Ranuan elinkeinopolitiikka sai tänä keväänä kokonaisarvosanaksi 3,34, kun vuonna 2020 luku oli 3,08. Arvosanaksi annettiin luku väliltä 1-5.

– Barometrin tulokset olivat kaiken kaikkiaan kohtuullisen hyvät. Emme kuitenkaan tyydy keskinkertaisuuteen, vaan teemme pitkäjänteisellä yhteistyöllä työtä ranualaisten yrittäjien ja yrittäjyyden eteen siten, että kahden vuoden päästä seuraavassa mittauksessa Ranuan kunta palkitaan alle 10 000 asukkaan sarjassa koko maassa kolmen parhaimman joukossa, kunnanjohtaja Tuomas Aikkila sanoo.

Tänä vuonna Ranuan kunnan elinkeinopolitiikan kokonaisarvosana oli Lapin neljänneksi paras. Edelle menivät vain Ylitornio, Salla ja Pello. Vuonna 2020 Ranuan elinkeinopolitiikka rankattiin Lapin 9. parhaaksi.

Tänä vuonna eniten kiitosta tuli Ranuan kunnan yrityspalveluista, joita hoitaa Business Ranua. Ranualaiset yrittäjät pitävät Ranuan yrityspalveluja kirkkaasti parempina kuin Lapissa tai koko maassa keskimäärin.

– Suurimpia selittäviä tekijöitä arvosanan nousuun lienevät jalkautuminen yrityksiin ja viestinnän tehostaminen, kehittämispäällikkö Mikko Pöykkö jatkaa.

Marko, Mika ja Markku Kehusmaa esittelivät MK Core Drilling Oy:n toimintaa kunnan edustajille marraskuussa 2021.

Yritysvierailuja säännöllisesti

Kunnanjohtaja ja Business Ranuan tiimi ovat tehneet yritysvierailuja viime syksystä lähtien, kun Tuomas Aikkila aloitti virassa. Tähän mennessä on vierailtu 23 yrityksessä.

Myös kaikki muut kunnan elinkeinopolitiikan osa-alueet eli infrastruktuuri, elinkeinopolitiikan asema, kunnan hankintapolitiikka, päätösten yrityslähtöisyys sekä koulutus ja osaaminen saivat verrattain hyvät arvosanat.

Sen sijaan kunnan ei ole katsottu onnistuneen häävisti samaan lisää uusia yrityksiä Ranualle.

– Uusien yritysten syntymiseen tai etabloitumiseen alueelle vaikuttaminen on pitkäjännitteistä ja sitä pitää tulevaisuudessa tehdä meillä laajemmalla rintamalla yhteistyössä nykyisten yritysten ja muiden kumppaneiden kanssa, Pöykkö pohtii.

Kunnanjohtaja kuunteli Ranuan Halpahallin kauppiaan Juha Ranuan näkemyksiä yritysvierailulla joulukuussa 2021.

Kunnan yhtiöt kilpailevat

Erityistä kiitosta saa kunnan viestintä yrityksiä koskevista tavoitteista, suunnitelmista, toimista ja päätöksistä.

Vastaukset eivät ole kuitenkaan pelkästään myönteisiä. Yli puolet vastaajista katsoo, että kunnan omat yhtiöt kilpailevat yritystoiminnan kanssa. Luku on selkeästi suurempi kuin Lapissa tai koko maassa.

– Erityisesti matkailun osalta asia voidaan helposti nähdä kilpailuna. Toisaalta eläinpuisto on kunnan suurin vetovoimatekijä. Jatkuvasti tulee rakentaa yhteistyötä kunnan yhtiön ja yksityisten yritysten välillä, jotta yksityisen toiminnan voimakkaampi kasvu vahvistuu entisestään, Pöykkö lisää.

Kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät ensi vuonna pois kunnalta, yli 80 prosenttia vastanneista katsoo, että kunnan tulee keskittyä yleiseen elinvoimasta huolehtimiseen.

Ranualla vastauksia tuli tänä keväänä 36 yrittäjältä, mikä on kymmenen enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internet-kyselynä 1.2.–4.4.2022.

Lue raportti Ranuan yrittäjien vastauksista vuoden 2022 kuntabarometriin täältä.

Tarvikekeskuksen yrittäjä Jari Heikkilä (vasemmalla) isännöi kunnanjohtaja Tuomas Aikkilan ja Business Ranuan yritysvierailua lokakuussa 2021.

Teksti ja kuvat: Perttu Ruokangas

Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Edellinen
Edellinen

Ranuan matkailua markkinoidaan nimellä Ranua Finland – mukana kymmenkunta sopimuskumppania

Seuraava
Seuraava

Kuriirin uudet tuulet: Päätoimittaja vaihtuu ja lehti kehittää uusia palveluja