Järjestäjät tyytyväisiä 50-vuotis-Hillamarkkinoihin

Vuoden 2024 Hillamarkkinat menivät järjestäjien mukaan hyvin. Järjestäjäseura Lions Club Ranuan hillamarkkinapäällikkö Keijo Ruonala on erityisen tyytyväinen lauantaihin.

Varsinkin lauantaina oli mahtava fiilis. Kansaa oli runsaasti liikkeellä, ja he olivat lähteneet käyttämään alueen palveluja. Torikauppiaat olivat tyytyväisiä ja ohjelma keräsi kiitosta. Oikeastaan koko markkina-ajalta oli hyvä fiilis, vaikka sunnuntai ei ollutkaan yhtä vilkas kuin lauantai, Ruonala kertoo.

Sopivan lämmin sääkin oli otollinen markkinoille.

Ei ollut liian kuuma, eikä kenenkään tarvinnut mennä välillä varjoon jäähdyttelemään.

Kävijöitä oli kahtena päivänä karkeasti arvioiden noin 6000.

Ensimmäisistä Hillamarkkinoista on tullut kuluneeksi 50 vuotta. 50-vuotisjuhla näkyi juhlavuosipaidoissa, -kasseissa ja muissa tuotteissa, joita Lions Clubin väki myi markkinakansalle.

Hillatyttö Elina Sarajärvi. Kuva: Hillamarkkinoiden Facebook.

Elina Sarajärvi hillatytöksi

Hillatytöksi 2024 valittiin Elina Sarajärvi. Heinisuolta kotoisin oleva neito on lukiolainen, joka saa ylioppilaskirjoitukset valmiiksi Ranuan lukiossa syksyn aikana. Hillatytön valitsi hillamarkkinapäällikkö.

Marjatohtoriksi valittiin Raija Leena Soikko. Soikko vastaanotti Kuriiri-lehden myöntämät tohtorin merkit eli Ranuan marjatohtorin hatun ja kunniakirjan sunnuntaina.

Soikko kertoo marjatohtorin kunniamaininnan tulleen täytenä yllätyksenä, eikä hän ensin meinannut suostua vastaanottamaan sitä.

– Tämä on hieno kunnianosoitus, Soikko kommentoi iloisena.

Eläkkeellä oleva Soikko on pitkän linjan marjastaja. Hän kertoo poimineensa parhaimpina marjastusvuosinaan tuhat litraa eri marjoja kesässä. Soikko maksoi aikoinaan jopa aravalainan pois marjatuloillaan.

Marjatohtori Raija Leena Soikko. Kuva: Pasi Haarahiltunen/Kuriiri

Markkinoita ei siirretä

Hillamarkkinat tulevat myös ensi vuonna.

Ajankohtaa ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta realismia on että Hillamarkkinat on pakko pitää nykyisessä ajankohdassa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna tai muuten menetämme merkittävän osa torimyyjistä.

Ruonala kertoo, että lähiviikkojen aikana kokoonnutaan laajemmalla joukolla miettimään, miten markkinoita lähdetään kehittämään.

Markkinat järjestetään joka tapauksessa, mutta millä kokoonpanolla, sitä pohditaan. Tavoite on tiivistää yhteistyötä Ranuan kunnan, Ranuan Peuran ja The Book Barin kanssa.

Väkeä oli etenkin lauantaina.

Hillamarkkinat 50 vuotta sitten

Helsingin Sanomat kirjoitti 50 vuotta sitten vuonna 1974, kuinka Ranuan ensimmäiset hillamarkkinat keräsivät sankoin joukoin ostajia ja paikkakuntalaisten keräämät marjat ja muut tuotteet suorastaan vietiin myyjien käsistä.

Lehden mukaan tarkoituksena on tehdä hillamarkkinoista tästä lähtien jokakesäinen tapahtuma.

Hillariehan järjestäjien tarkoituksena on saada ranualaisten eri puolilta kuntaa keräämät marjat markkinoiduksi tuoreeltaan ja ilman välikäsiä.

Päivien aikana oli lisäksi erilaisia viihdetilaisuuksia, lentopallo-otteluita, suojuoksua ym.

Ranualla valittiin myös ensimmäinen hillatyttö, joksi tuli lukiolainen Hannele Pulju, 17.

Katso kuvagalleria Hillamarkkinoilta:

Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Edellinen
Edellinen

Nurmelat pitävät Ranuan ainoaa luomutilaa ja ylämaankarjaa Putkivaarassa

Seuraava
Seuraava

Yrittäjät rankkasivat Ranuan Lapin parhaaksi – tavoite on olla vielä parempi