Moni Ranuan yritys aikoo kasvaa ja investoida

Moni ranualainen yritys aikoo lisätä liikevaihtoaan ja investoida seuraavan kahden vuoden aikana. Tämä käy ilmi Ranuan kunnan elinkeino-ohjelmaa 2023-2027 varten tehdystä kyselystä.

Vastanneista yrityksistä lähes puolet arvioi liikevaihtonsa kasvavan seuraavan kahden vuoden aikana. Kahdeksan prosenttia uskoo liikevaihdon nousevan merkittävästi. Kaksi viidestä uskoo liikevaihtonsa pysyvän ennallaan ja joka kymmenes arvioi sen pienenevän kahden vuoden aikana.

Joka viidennen vastaajan yritys suunnittelee palkkaavansa uusia työntekijöitä. Yleisimmin kyseessä on yhden tai korkeintaan kahden työntekijän palkkaamista. Runsas kolmannes ei aio palkata uutta työvoimaa seuraavan kahden vuoden aikana.

Uutta väkeä aiotaan palkata Suomesta, sillä vain vajaalla kolmella prosentilla on suunnitelmia hankkia työvoimaa ulkomailta. Runsas neljännes vastaajista on vastannut kysymykseen ”ehkä”. Peräti 70 prosenttia vastanneista ei aio palkata työntekijöitä ulkomailta lähivuosien aikana.

Joka kolmas vastanneista yrityksistä aikoo tehdä investointeja lähimmän kahden vuoden aikana. Lähes puolet vastasi investointiaikeisiin ”ehkä”. Investoinnit ovat yleisimmin 100 000 – 499 999 euron tai 10 000 – 49 999 euron suuruisia.

– Ranualaisten yrittäjien investointiaikeet saavat hyvälle mielelle. Investointihalukkuus kertoo yritysten realistisesta kasvupotentiaalista ja hyvästä tulevaisuusnäkymästä, kunnanjohtaja Tuomas Aikkila sanoo.

Kunnanjohtaja Tuomas Aikkila tuli kyselyn vastauksista hyvällä mielelle.

Business Ranualle kiitosta

Kyselyn vastaajista 40 prosenttia on käyttänyt Ranuan kunnan elinkeinotiimin eli Business Ranuan palveluja. Heistä runsaat 92 prosenttia piti asiointikokemusta myönteisenä.

Kaikkien tärkeimpinä Business Ranuan toiminnan painotuksina vastaajat pitävät yrityspalveluja, erityisesti uusien yritysten perustamista sekä uusien yritysten houkuttelua alueelle.

Ranuan kunta saa yrittäjiltä eniten kiitosta kunnallistekniikan rakentamisesta ja yritysten ja yrittäjien neuvonnassa. Sen sijaan heikoimmin kunta on onnistunut uusien yritysten houkuttelussa paikkakunnalle.

Noin kaksi kolmesta vastaajasta näkee Ranuan erittäin tai melko yritysmyönteisenä. Yritysmyönteisenä kuntaa pitivät erityisesti luottamushenkilöt, kun taas elinkeinoelämän edustajat ovat selvästi kriittisempiä.

Kyselyyn tuli 83 vastausta. Vastauksista 43 prosenttia tuli elinkeinoelämän edustajilta, 10 prosenttia elinkeinoelämän edustajilta ja 47 prosenttia kuntalaisilta, kunnan työntekijöiltä ja muilta. Kysely vastattiin netissä 5.-19.10.2022.

Kyselyn lisäksi elinkeino-ohjelmaa valmistellaan kolmella työpajalla. Ensimmäinen pidettiin 26. lokakuuta, seuraavat pidetään 3. ja 8. marraskuuta. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://businessranua.fi/tapahtumat

– Ensimmäisessä työpajassa oli ilahduttavan paljon mukana kunnan sidosryhmiä ja yrittäjiä. Toivomme, että sama kiinnostus jatkuu seuraavia työpajoja kohtaan. Näin saamme uudesta elinkeino-ohjelmasta paremman työkalun kunnan elinvoiman kehittämiseen ja kasvattamiseen, Aikkila päättää.

Ranuan kunnanhallitus ja valtuusto päättävät uudesta elinkeino-ohjelmasta joulukuussa.

Elinkeino-ohjelman ensimmäinen työpaja keräsi hyvin väkeä valtuustosaliin ja Teamsiin.
Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Edellinen
Edellinen

Haluatko ukrainalaisen töihin? – täältä löydät apua

Seuraava
Seuraava

”Olin suorittaja vailla päämäärää”