Ranualla on rakennusbuumi – investointeja yli 20 miljoonalla

Ranualla alkaa kaikkien aikojen rakennusbuumi tänä kesänä.

Ranuan kunnan uuden päiväkodin rakentaminen on juuri alkanut ja se maksaa noin kolme miljoonaa euroa. Kesäkuussa aloitetaan yläasteen ja lukion rakentaminen, johon on varattu 8,4 miljoonaa euroa. Niin ikään kesällä alkaa Peurantien, Porontien ja Vasantien saneeraus, joka maksaa yhteensä 1,1 miljoonaa euroa.

Päiväkodin rakentajana on M. Kurtti Oy , uuden koulun rakentaa Sakela Rakennus Oy ja tiet saneeraa  Napapiirin Kuljetus Oy. Päiväkoti valmistuu kesäkuussa 2024, yläaste-lukio vuoden 2024 lopulla ja tiehankkeet tehdään vuosina 2023-2025.

Havainnekuva yläaste-lukiosta, joka rakennetaan Monitoimikeskus Kerkän viereen.

Kunnan työmaiden lisäksi Ranualla alkaa kaksi isoa yksityistä investointia. Osuuskauppa Arina aloittaa kesän aikana uuden S-marketin rakentamisen. Uuden myymälän rakentaminen ja vanhan purkaminen maksavat arviolta runsaat 7 miljoonaa euroa. Uusi S-Market avataan keväällä 2024. Lisäksi Suhangon kaivostien rakentamisen pitäisi alkaa kesällä. Kaivostien kustannusarviosta ei ole vielä tietoa, mutta kyseessä on miljoonaluokan investointi. Kaivostie valmistuisi syksyllä 2024.

Edellä mainittujen investointien yhteenlaskettu arvo nousee yli 20 miljoonaan euroon.

– On hienoa, että myös yksityiset investoivat Ranualle. Olemme varautuneet tuleviin hankkeisiin perustamalla 100% rakennustarkastajan viran ja näin on vapautettu teknisen johtajan resursseja kunnan rakennushankkeisiin ja uusien alueiden kaavoittamiseen huomioiden kehittyvän Ranuan tarpeet, Ranuan kunnan tekninen johtaja Risto Niemelä sanoo.

Rakennustarkastajan virkaan valittiin helmikuussa Monica Koukkula.

Tekninen johtaja Risto Niemelä puhui Monitoimikeskus Kerkän avajaisjuhlassa lokakuussa 2022.
Perttu Ruokangas

Ranuan kunnan ja Business Ranuan viestintäkoordinaattori

Edellinen
Edellinen

Suhankoa odottava Ranuan kunta vieraili Kevitsan kaivoksella

Seuraava
Seuraava

Kaivoksen alihankkijana pärjää laadulla, rehellisyydellä ja avoimuudella